lauantai 31. joulukuuta 2011

The Last Day of the Year

Aivan mielettömän, megalomaalisen, käsittämättömän mahtavaa, upeaa ja ihanaa Uutta Vuotta 2012 sulle!

Illan valmistelut on jo aamulla (no silloin kun siinä puolenpäivän maissa heräsin) aloitettu. Oon laitellu illaksi vähän naposteltavaa ja ollu yhteyksissä illan tähtiin :p Nyt pientä vaatekriisiä taas vaihteeks pukkaa... Noo mutta onneks tässä on vielä aikaa :) Mitäs sulla on tänään suunnitelmissa? Huippua vuodenvaihdetta!;)





perjantai 30. joulukuuta 2011

2011

Vuosi lähenee jo ihan loppuaan ja ajatukset kiitää kaikissa vuoden kohokohdissa. Toisaalta myös haaveilee ensi vuodesta ja kaikista sen tuomista mahdollisuuksista ja yllätyksistä. Mitä mulle on jääny tästä vuodesta?


1. Paljon uusia tuttavuuksia.





2. Uusia tärkeitä ystäviä & Misu.

Tää kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa <3




          3. Mielettömän hauskoja reissuja ja hetkiä edellisen kohdan kanssa!



4. Nii no ja semmonen pikku juttu ku tän blogin perustaminen c(:


+ lukemattomasti elokuvia, unelmia, naurua ja haaveita.
+2. Espanjan reissu oli kyllä niin unohtumaton, että se ansaitsee vielä oman kohtansa!
+3. (varmaan miljardi asiaa vielä, joita nyt vaan en tällä hetkellä muista, tohon kolmoseen sisältyy niin paljon kaikkee, et siitä aineistosta sais muutaman romaanin kirjotettua, mut aattelin tiivistää sen tollee lyhyesti :))
+4. tietty ne ihanat rakkaat vanhat PARHAATystävät on myös ollu tärkeessä roolissa tänäkin vuonna!♥
+5. tästä vuodesta jäi myös sellaset 10 kiloa lisää :)
 

Mitäs teille jäi käteen vuodesta 2011? Suosittelisin teille kaikille pientä muisteluhetkeä. Katso fbstä/koneelta -missä sulla sitten ikinä onkaan- vuoden aikana erinäisiltä reissuilta/tapahtumista otettuja kuvia ja anna naurun kaikua (tää oli tää mun hetken tulos :))

torstai 29. joulukuuta 2011

My christmas presents

Kyllä mun nyt kelpaa kuvailla teille kaikkea, kun on toi uus muru käytössä. Elikkäs otan mallia ihanilta kanssa bloggaajiltani ja esittelen teille mun joululahja saldoa. Kiitokset vielä aivan liian mahtavalle perheelle, suvulle ja ystäväkaartille♥ Nii ja hei kahden parhaan ystävän paketit odottaa vielä vaihtoa ;)


Ystävät♥ ( miinus yks suklaalevy ja pari geishakarkkii c(:)
Muumipyyhe :)
Talvi-muumimuki :)
Burberry  (ja tätä ei kai pitäis paljastaa, mut made in Turkey)
:P
Enää kiitollisempi en vois olla, kiitoskiitoskiitos!:) Mitäs pukki sulle toi? Mikä oli paras lahja? Mitä annoit muille? Kai söit massun täyteen kinkkua, kalaa, laatikoita ja muita joulupöydän antimia, pipareita, suklaata ja joulutorttuja unohtamatta? Mä ainakin söin. Ja jatkan vielä ylenpalttista ahmimista koko vuoden 2011 loppuun asti!:) (ja sen yli -mutta ehkä ainakin toivottavasti- hieman hillitymmin :p)

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Christmas Day

Joulupäivänä oltiin isäni äidin notkuvan pöydän äärellä herkuttelemassa. Ensin siellä massu täyteen jouluruokaa ja sitten suunnattiin kahville äidin suvun puolelle (näin taas mun suloista kummityttöänikin♥). Asuna toimi simppeli valkoisen röyhelökauluspaidan ja mustan hameen yhdistelmä.

                                     Paita - Made in China (äiti toi)
                                     Hame - Vila

tiistai 27. joulukuuta 2011

Shopping, book, camera...

Moikka ihanat! Anteeksi kun oon nyt vähän ignoorannu teitä :/ Toivottavasti ootte kuitenkin osannu nauttia lomasta täysin rinnoin (suomeks sanottuna täydillisellä laiskottelulla) kuten minäkin. Ainahan sitä on jotain pientä tullu puuhattua tai jossain piipahdettua, mutta pääasiassa oon maannu sohvalla tai syöny. Tätä se on se loma♥ Okei no kuluihan joulupäivä Raumalla sukuloidessa (ja vähän lisää syödessä), tänään puolestani piipahdin välipäivien alennusmyyntejä kurkistamaan. Kaupoilta juoksinkin sitten melkein tuli hännän alla, vai pitäisikö sanoa pää kolmantena häntänä (nää on näitä mun järjen jättiläisiä) ystäväni syntymäpäiväkakulle (eli vähän vielä lisää ruokaa, jee!). Kameran kanssa oon jonkin verran tehny jo tuttavuutta, mutta lähinnä vaan kuvaus mielessä. Eli suoremmin sanottuna: osaan ottaa kuvia ja siirtää niitä koneelle, ohjekirja on pysynyt vielä visusti kiinni :) Onks teillä samaa ongelmaa havaittavissa? Vaikka olis miten kiinnostava uus vempain käsissä, ei millään vaan jaksais paneutua ohjekirjan pariin? Mulle ainankin ihan tuttu juttu. Kyl mä kuitenkin viel jossain vaiheessa meinaan selättää sen ohjekirjan, viimeistään siinä vaiheessa, ku mulle tulee eteen joku ylitsepääsemätön ongelma :D Viime päivinä mun pää onkin visusti ollut kiinni kirjassa, mutta vähän erilaisessa, nimittäin (kiitos joulupukki♥) Lauren Conrad, Style on vienyt mun ajatukset ihan muualle, vähän pinnallisempaan maailmaan :) 

Niin no haluisittekohan kenties nähdä nyt muutaman kuvan? Mihin mun muru pystyy? (vaiks oonki varmaan hirstoria surkeimpia kuvaajia...) Jospas esittelisin teille mun päivän löytöjä.



Kaikkee yleishyödyllistä ja osviittaa yhdestä erittäin kauan hakusessa olleesta artikkelista. Tää kuva vääristää väriä (huono valaistus), mutta voin taata, että tota yllä olevaa tulee näkymään päivän asuissa kylminä talvipäivinä (mikäli sellaisia nyt tälle talvelle on suotu ja jos ei oo, ni sitä tulee kyllä silti näkymään mun yllä :)). Myös nude kynsilakka on jo jonkin aikaa ollut toivelistalla ja nyt tänäänn sit bongasin tollasen just perfecton sävyn. Mikäs on sun tilanne? Joko on vuoden viimeiset aletangot koluttu läpi?

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Over happy

Toivon, että sulla on ollut ihana ja ilon täyteinen jouluaatto! Poikkesin vaan moikkaamaan. Mulla on paaaljon opiskeltavaa ja opittavaa, nimittäin mun uudesta kullasta.



perjantai 23. joulukuuta 2011

Merry Christmas!

Nyt voin vihdoin sanoa, että mulla on ihan joulufiilis :) Tässä viime päivinä on talo saatu koristeltua, ruuat ostettua, herkut leivottua, lahjat paketoitua ja suurimmaksi osaksi vaihdettua. Hetki sitten keräännyttiin koko (paikalla olevan) perheen voimin yhteiseen elokuvan katselemushetkeen. (Myös Misu nukkui sohvalla). Just tällaisia hetkiä varten kulmasohvat on mun mielestä valmistettu♥ En oo oikeestaan koskaan ollut mikään suuri jouluruuan ystävä. Kerran vuodessa nautittuna se on kuitenkin ajanut asiansa. Viime vuosina mun asenne on kuitenkin vähän muuttunut. Jouluateriassa on mun mielestä kaikkein tärkeintä se tunnelma ja seura. Nyt itse asiassa oon jo pari päivää kuola valuen haaveillu kalasta, kinkusta, laatikoista... Nam :p Enää yksi yö! Ihanaa joulua ihanille lukijoilleni


409004_197162820378415_100002540941478_411469_1814912053_n_large
 Kuva: We♥it

torstai 22. joulukuuta 2011

Outfit

Päädyinpäs sittenkin johonkin aivan muuhun eilisen juhlapukeutumisen suhteen.


 Sori noi mun kädet :D Olin just lakannu kynnet ja sen vuoksi ne sit no... On vähän omalaatuisesti näissä kuvissa. Huivi ei ehkä oo ihan täydellisin ton asun kanssa, mut kiitos tän kurkun... Hiuksiin liittyy taas se mun tavallisin tarina: kun en yritä mitään voikin syntyä jotakin. Eli tosiaan mulla ei ollut mitään ideaa tolle tukalle, avasin vaan pikanutturan, jolla hiukset oli päivän ollu ja tadaa, tässä tulos. Ne jäi itsestään tohon muotoon, jonka jälkeen suihkin niihin vähän sitä Tigin kiharrusainetta ja lakkaa + lisäsin pari pinniä taakse.


Vähään aikaan ei blogissa ookaan päivän asuja näkynyt, mutta rehellisesti sanottuna täytyy myöntää, että oon vihastunu mun kameralle. Kuvat ei koskaan sillä otettuina imartele (syyhän ei tietenkään missään nimessä oo kuvaajassa tai kuvattavassa) eikä sellasia huonoja kuvia oo kiva koko ajan esitellä. Katsotaan nyt joskos Joulupukilla ois tänä vuonna jotain tähän viittaavaa kivaa yllätystä lahjasäkissään :))


Voi kauheeta, mulla on kyllä tänä vuonna niin suuri joululahjatoivelista, että ihan hävettää. Noo aina saa toivoa :p Laukun kanssa oli myös vähän pulmia. Tää kuitenkin sopi asuun ja oli vielä yllättävän tilavakin kaiken lisäksi. Tai no, se oli tilava ennen kuin vaihdettiin lahjoja juhlassa. Tuliin kotiin sitten laukun + kahden muovipussin kanssa :) Oi oi oi! Enää kaksi yötä!:)

Bleiseri - Benetton
Mekko - H&M
Korkokengät - Tamaris
Huivi - Intiasta
Laukku - Aitoakin aidompi, suoraan Thaimaan toreilta