tiistai 30. heinäkuuta 2013

Here again

Heeips ihan liian pitkästää aikaa taas. Kesällä on niin paljon ohjelmaa, ettei koneelle tunnu kerkeävän ollenkaan. Syksyn suunnitelmat ovat vieläkin hämärän peitossa. Kesälle sen sijaan on vielä paljon suunniteltua ohjelmaa. Juuri viikonloppuna tuli kirjoiteltua pientä bucket-listaa yhdessä ystävän kanssa. Vielä olisi tarkoitus lähteä festareille, vierailla eläintarhassa, kiertää Suomea vähän eri puolelta, käväistä Itämerellä ja yksinkertaisesti vain nauttia Suomen kesästä!:)





























Kuvat: Classy in the city

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Roadtrip

Heissan ihanat! Ja anteeksi taas hiljaisuus. Lomaillessa sitä jää blogin päivittelykin vähän vähemmälle. Nyt suurimpana syynä tähän oli äkillinen päätös lähteä tienpäälle. Keksittiin yhdessä ihanan E:n kanssa lähteä pienelle roadtripille lauantai-iltana. Ensin suunnattiin Porin Yyteriin, josta matka jatkui illan/yön aikana vielä Porin jazzeille. Yllätyimme miten paljon nuorta väkeä sieltä löytyi. Seuraavana päivänä suuntasimme Tampereelle. Sieltä sitten köröttelimmekin jo kotiin päin. Urheana menopelinämme toimi tunnelmallisesti Opel korsa<3(auto, josta ei löydy ilmastointia). Ensi kerralla mahdollisesti pidempi reissu ja uusia unohtumattomia muistoja. Sitä jo odotellessa! 









Jos teillä vaan on aikaa ja alla hyvä auto, niin suosittelen kyllä erittäin lämpimästi reissuun lähtöä!:) Meille jäi käteen kasa uusia tuttavuuksia, unohtumattomia kokemuksia ja upeita kesäsuomen maisemia.

tiistai 9. heinäkuuta 2013

New

Kaupoilta lähti kynsitarrojen ja mustavalkoisen raitamekon lisäksi mukaan myös tällaisia juttuja. 

                           

                 

                      

Näiden lisäksi ostin myös perus harmaan T-paidan sekä valkoisen topin, joista itse askartelin/askartelen jotain. Niistä lisää myöhemmin. Nyt toivotan vain ihanaa kesäpäivän jatkoa!

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Best time

Heeips!

Aivan mahtava päivä takana, siis eilinen. Paras seura, paras musa, paras ilma... Kaikki meni just eikä melkeen! Uitiin, laulettiin (lue huudettiin), hypittiin, tanssittiin ja nautittiin. Kuvia näytille eiliseltä:



En kestä tota tyyppii tos takana!:D En ollenkaa huomanne sitä ku otin tän kuvan:D




Muotikuution paikka ja tyypit piti tietty käydä tsekkaamassa!



Tatskat esillä.



Mun ihanaiset naiset!♥



Siel oli POMPPULINNA!! Vähänkö siistii! En ees muista koska oisin viimeks päässy pomppii ja tästä otettiinkin sitten kaikki ilo irti!:))



Macklemore (jonka nimen lausumisesta mulla oli ihan oma näkemys... :D), Cheek, HalooHelsinki... Aivan mielettömän hyviä esityksiä. Kyllä festareilla vaan on aina niin hauskaa!