tiistai 24. syyskuuta 2013

Inspiration

Päässä pyörii taas kaiken maailman hulluakin hullummat ajatukset... Silloin on vain parasta istahtaa alas, rauhoittua ja koittaa saada mieli tyhjäksi. Itse rentoudun ja rauhoitun kauniita kuvia ihastelemalla, tyylikkäiltä ihmisiltä inspiraatiota saamalla ja kulkeutumalla omiin haavemaailmoihini. Hmm siis pakenemalla jotain pakenen siihen? Eihän tässä nyt ole mitään järkeä. No kuten ei ajatuksissanikaan tällä hetkellä. Miksi ihminen on sellainen, että se ensin haaveilee hirmuisesti jostakin, mutta sen saatuaan ei enää haluakaan sitä? Eihän se silloin enää voi siitä haaveilla kun sillä on se jo mutta siis miksei ihminen koskaan ole tyytyväinen? Miksi aina täytyy haluta juuri sitä mitä itsellä ei ole? Minä esimerkiksi koulussa istuessani kaipaan töihin ja töissä ollessani kaipaan kouluun istumaan :D Tämä oli nyt yksi pieni esimerkki siitä ajatuksesta mitä ajan takaa. Miksen voisi nauttia töistä töissä ollessani ja koulusta koulussa ollessani? Naantalissa asuessani halusin mahdollisimman kauas sieltä ja nyt kaukana haluaisin vain takaisin. No mutta tarkoituksenani oli siis tulla jakamaan teillekin inspiroivia kuvia eikä sekavia ajatuksiani.












Kuvat: Classy in the city

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei oothan ihana ja laitat mulle vaan sellaista kommenttia, jollaista itsekin haluaisit lukea!:)