perjantai 25. lokakuuta 2013

Referee with peplum

Heissan! Ja miten ihmeessä aika taas vierähti. Yli viikkoko siitä on jo kun viimeksi kirjoittelin? Tässä välissä ehdin nauttia loman loppuun Naantalissaa, palata kamalien kantamusten kanssa kolmeksi päiväksi kouluun Pietarsaareen ja saapua eilen samojen kamojen kanssa takaisin Naantaliin. Tarkoitus olisi saada teille vielä loputkin lomaviikon (ruoka)kuvat. Jos nyt kuitenkin laittaisin tänne asukuvia edelliskeskiviikolta, kun ihana E toimi hovikuvaajanani.












                                            Paita - H&M, Hame - New Yorker, Kengät - Spirit

maanantai 14. lokakuuta 2013

Lovely autumn

Miten kaunis syksy onkaan tänä vuonna! Eilen oli tosiaan tarkoitus käydä idyllisessä kahvilassa vaihtamassa vähän kuulumisia rakkaan S:n kanssa. Eipä sitten tullut aikasemmin mieleen, etteivät kahvilat enää olekaan sunnuntaisin auki. No siinä kun olimme jo keskustaan selviytyneet, päätimme lähteä ihan vain kävelemään ja ihailemaan syksyn kauneutta. Keskustelimme elämästä, haaveista ja tulevaisuudesta. Oikean ystävän tunnistaa siitä, että vaikka tapaamisten tai muiden yhteydenottojen välillä olisikin aikaa, keskustelu jatkuu aina yhtä helposti ja luontevasti juuri siitä mihin viimeksi jäätiin♥









Ja kiitos muuten N balleriinojen lainasta!;)

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Food

Heipsan! Ja huhhuh, mulla on vähän sellainen tunne, että viikon päästä taidan kieriä pallona takaisin Pietarsaareen. On nimittäin nyt jo tullut herkuteltua vaikka kuinka ja paljon, eikä loppua näy. Tänään menen kahville tai oikeammin sanottuna kaakaolle ihanan ystäväni S:n kanssa. Ensi viikolla olisi tarkoitus nauttia brunssia upean E:n kanssa, käydä herkuttelemassa kunnon oikeilla hamppareilla R:n kanssa ja nauttia Naantalin kylpylän Tammikellarin ihanista ruuista vähän isommalla porukalla. Lisäksi olisi tarkoitus katsoa vielä lukemattomia leffoja, joista ei tietenkään voi nauttia 100 prosenttisesti ilman leffaeväitä... Suunnitelmissa on myös suklaista leivontaa ja suolaista naposteltavaa. Huhhuh jo toistamiseen! Totesinkin jo R:lle, että tämä viikko on kyllä syömisten puolesta kuin mikäkin joulun ja uuden vuoden välinen viikko! No jos sitä sitten koittaisi päästä vähän terveellisemmille raitaille Jeppikseen paluun myötä...




perjantai 11. lokakuuta 2013

Party

Heissan ihanat!❤️ Tänään täällä juhlitaan! Eilen valmistettiin R:n kanssa ihan ekaa kertaa koskaan jello shotteja. Nyt jännityksellä ootellaan, et päästään maistaa millasia tuli! Me valittiin mauksi mansikka ja täytyy sanoa, että tuoksuvat ainankin hyviltä! Ihan mahti perjantaita teille!


torstai 10. lokakuuta 2013

Home sweet home

Jee kotona taas! Ihanaa olla Naantalissa! Turkukin tuntuu nyt niin kivalta kaupungilta. Onpas hassua, kuinka pieni etäisyys muuttaakaan niin vahvasti suhtautumista asioihin ja paikkoihin. Nyt on joka päivälle vaikka ja mitä suunnitelmaa ja ohjelmaa ja kaikkea kivaa. Eilen käytiin R:n kanssa elokuvissa katsomassa -vihdoin ja viimein- Millerit. Ja leffa kyllä todellakin oli odotuksieni arvoinen! Tosi hauska, suosittelen suuresti! Haettiin myös mukaan sushia, nams! Tänään tehdään itse pitsaa ja lainataan kirjastosta leffoja. Huomenna juhlitaan isommalla porukalla. Ihana syysloma siis luvassa!♥




sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Easy breakfast

No eihän se aamupala sitten tänäänkään onnistunut:D Olen niin taitava epäonnistumaan keittiössä, että aiheesta voisi melkein kirjoittaa kirjan. Materiaali ei ainankaan loppuisi kesken. Tällä kertaa oli puuron vuoro epäonnistua. Ei, en polttanut sitä pohjaan niin kuin saattaisi luulla. Jotain siinä kuitenkin kävi niin, että puuroni kuohahti kattilastaan yli jota seurasi niin kamala käry, että pelkäsin palokunnan saapuvan paikalle:D Siltä onneksi vältyttiin. Ehkä tämä nyt oli piste iin päälle sen suhteen, että minun on tarkoitus pysytellä vain yksinkertaisissa ja nopeasti valmistettavissa aamupaloissa.


Tässä ^ on jotain minulle (ja muille kotikokki ykkösille) sopivaa maukasta ja ennen kaikkea helppoa herkkua aamuille. Kaadat kulhoon myslin, maidon ja lisäät päälle pilkotun banaanin. Jopa minä pystyn tähän!;D

lauantai 5. lokakuuta 2013

Outfit


Laiskaa lauantaita! Tai mulla ainankin on sellainen meneillään. Tänään on taas ollut sellainen päivä, ettei ole tullut tehtyä oikein mitään järkevää. Aamulla keitin kananmunia ja ajattelin herkutella vähän monipuolisemmalla aamiaisella: karjalanpiirakoita keitettyjen munien kanssa, kuppi kuumaa kaakaota ja rahkaa. No kaikki ei ihan mennyt nappiin. Jouduin heittämään kaiken kaakaota lukuun ottamatta pois ja tyytymään yhteen kuivaan paahtoleivän päätypalaan (muut olivat menneet vanhoiksi tai muuten jotenkin oudon makuisia). Onneksi kauppa on tien toisella puolella, jonne sitten suuntasinkin "luksus"aamupalani jälkeen. No huomenna uusi yritys vähän paremman aamupalatarvikevalikoiman kanssa!:p







Kaikki asukuvat on nyt taas tällaisia iiihania teinipeileilyjä, kun ei ole ketään kuvaamassa :/ Pitäisi varmaan vaan rohkaistua kysymään jotakin kuvaamaan. Ulkonakin kun saisi vielä niin kivoja kauniita syksyisiä kuvia. Syksy tuntuu aina menevän niin äkkiä. On kuin kesästä siirryttäisiin suoraan talveen, ainankin lämpömittarin mukaan. Ei tuolla ulkona ainakaan aamuisin enää millään ohuella syystakilla tarkene :s



 Farkut - Vila, Kauluspaita - Cubus, Villapaita - Ginatricot, Kello - Michael Kors, Kuoret -Manhattan

perjantai 4. lokakuuta 2013

Wanties

Haluaisin värikkäät lenkkarit. Mieluiten pinkit. Tiedän kyllä, että väripilkut jaloissa ovat olleet muodissa jo jonkin aikaa, mutta vasta nyt olen itse innostunut niistä. Miten paljon koko treeniasu piristyisikään tuollaisista popoista! Ja jos uusista lenkkareista olisi edes hitusen hyötyä treeni-innostuksen löytymiseen, olisin vain ja ainoastaan kiitollinen. Miten tämä urheilun aloitus nyt voikaan tuntua näin hankalalta tänä syksynä, vaikka tuntuu, että fitness on päivän sana. Kaikkialla annetaan ohjeita terveellisempiin elämäntapoihin ja treenivideoita näkyy joka paikassa. Kädet ristissä toivotaan, että treenikärpänen löytää tiensä minuakin vielä puraisemaan...










Kuvat: We♥it