sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Songkran

Heissan ihunat! Tänään oon laittanu kasaan matkalle lähteviä vaatteita. Miten se voikaan olla niin vaikeaa karsia määrä sopivaksi? Musta tuntuu, että aina matkustaessa kulkee koko vaatekaappi mukana. Onko muilla samankaltaisia ongelmia? Huomasin tuossa samalla tänään, että Thaimaassa sattuu juuri lomamme aikana olemaan eräs juhlapyhä: songkran. No sehän on tietysti sellainen juhla, jossa kastellaan kaikkia... Lainaus wikipediasta: "Songkran (thaiksi สงกรานต์) on vanhan ajanlaskun mukainen thaimaalainen uudenvuodenjuhla, jota vietetään edelleen 13–15. huhtikuuta vuoden kuumimpaan aikaan ennen sadekauden alkamista. Songkrania kutsutaan myös vesijuhlaksi, ja sen viettoon kuuluvat olennaisesti karnevaalimainen, riehakas käytös ja vesisota, jolloin ohikulkijat kastellaan vedellä." No tuleepahan ainakin taas koettua jotain täysin uutta ja erilaista!:) Jos kiinnostaa nähdä, niin youtubessa näyttäisi olevan tapahtumasta aika monia videoita. Thaimaata miettiessäni innostuin tekemään muutaman kesäisen kollaasin. Vaikkei se nyt vielä ihan Suomen keleissä olekaan ajankohtaista, julkaisen ne tähän omaa matkainnostustani lievittämään.





Onko lempparia? Oioioi keskiviikko tulejo!

Kuvat: Fashiolista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei oothan ihana ja laitat mulle vaan sellaista kommenttia, jollaista itsekin haluaisit lukea!:)