torstai 14. marraskuuta 2013

Everything and nothing

Blogi on taas ollut säädyttömän kauan ilman uutta postausta. Pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja saada tästä taas jonkinlaista ruutinin omaista toimintaa. Koko lokakuu meni Naantalin ja Pietarsaaren väliä rullaten. Tällä hetkellä kirjoittelen Pietarsaaressa. Huomenna matkustan Naantaliin.



Kaikkea ihanaa on ehtinyt tapahtua kuluneiden viikkojen aikana. Olen oppinut arvostamaan tosiystävyyttä. Olen tutustunut täällä saamiini ystäviini paremmin. On juhlittu halloweeniä kunnon naamiaisbileiden kanssa (joista pidin erityisen paljon. Täällä kaikki pojatkin olivat kunnolla panostaneet ihan naamamaaleja myöten. Naantalissa en osaisi kuvitella näkeväni samankaltaista panostusta:D). Ollaan luokan kanssa käyty myös jo risteilylläkin. Reissu oli valehtelematta yksi parhaimpia risteilyjäni ikinä, vaikkei siellä mitään kovin kummallista edes tapahtunutkaan, kaikki vain olivat niin iloisella ja hyvällä partyfiiliksellä matkassa.



Meillä on aivan ihana luokka! Meitä on yhteensä yli viisikymmentä, mutta kaikki tulevat toimeen keskenään. Tietysti luokka on jakautunut jo pienempiin ryhmiin, samanhenkiset ihmiset ovat löytäneet toisensa. On hienoa, että luokallamme on ihmisiä eri puolelta Suomea. Turusta, Helsingistä, Tampreelta, Oulusta, Sodankylästä, Kuopiosta, Seinäjoelta... Oli jotenkin varmasti helpompi tutustuakin uusiin, kun tilanne oli kaikille niin uusi.




Viime aikoina päässä on taas pyörinyt sata ja yksi ajatusta. Maailmankaipuu on nyt niin käsittämättömän valtaisa, ettei millään malttaisi istua koulussa päiviä kuluttelemassa... Onneksi enää tj 19 meidän matkaan!! Hetkinen. olenko edes maininnut tulevasta matkasta täällä? Voi hyvänen aika, en ole tainnut edes mainita! Mitenköhän se on edes mahdollista, kun reilut 100 päivää sitten, kun matkan varasimme R:n kanssa, olemme n. päivittäin viestitelleet matkaan jäljellä olevista päivistä. Seuraavaksi teenkin siis siitä teille postauksen!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei oothan ihana ja laitat mulle vaan sellaista kommenttia, jollaista itsekin haluaisit lukea!:)