lauantai 11. helmikuuta 2017

Just a basic day

Toinen työpäivä ei ollut niin vauhdikas kuin ensimmäinen. Heräsin aamulla seitsemältä kellon soittoon ja majapaikastani suuntasin työpaikan naapurissa olevaan kahvila/ravintolaan aamiaiselle. Rakastan kaikkia Thaimaalaisia aamupalapaikkoja, sillä täältä saa kaikkia herkkuja niin halvalla. Löytyy koko pakettia, munineen, pekoneineen, paahtoleipineen ja mehuineen tai vaikkapa esimerkiksi oma henkilökohtainen suosikkini: amerikkalaiset pancakesit!


Tänään hyppäsin taas aamulla työkaverin skootterin kyytiin ja lähdettiin yhdessä kiertämään hotelleja. Istuskeltiin auloissa aurinkomatkojen oppaan kanssa ja rupateltiin mukavia siihen ilmestyneiden lomalaisten kanssa(ja tietysti myytiin sukellusreissuja). Tänäänkin toimin vielä pääosin kuunteluoppilaana. Loppupäivä kului toimistolla. Tein kokeen, jota etukäteen jännitin: jokaiselta staffilaiselta vaaditaan perustietojen handlaamista. ja ne testataan loppujen lopuksi ei niin vakavan kokeen muodossa. Läpi meni onneksi!  Nipinnapin, 10 sai mennä viidestäkymmenestä väärin ja oma scoreni oli 41/50, mutta ekalla läpi kuitenkin!:D (Kotona Suomessa pelkäsin, että mut potkaistaan seuraavalla lennolla takaisin, jos en läpäise koetta...)


Päivä oli aika paljon eri juttujen opettelua ja meiningin seuraamista. Kaksi herkullista thaimaalaista ateriaa taas vedetty päivän aikana työkamujen seurassa ja seuraavaksi suuntana pilvilinnat. Ai niin! Sain Bangkokin kentältä sähköpostia -laukku on saapunut sinne. Vastasin viestiin ja kerroin mihin osoitteeseen sen haluaisin. Nyt sormet ristissä ja jännityksellä odotellaan koska jos ollenkaan laukku saapuisi tänne asti. Hoitoaine alkaisi pikkuhiljaa olla ihan kiva juttu (shampoota on majapaikoista löytynyt ja muita perustarvikkeita kävinkin jo ostelemassa).


Haluaisin joku päivä käydä rannan "rättikaupoissa" kiertelemässä ja ostelemassa jotain kivaa pientä (matkavakuutuksen piikkiin, kadonneiden matkatavaroiden tilalle), mutta skopaa minulla ei nyt tosiaan vielä eilisen aksidentin jälkeen ole, eikä tässä oikeastaan ole edes ollut sellaista aikaakaan, että olisin ehtinyt. Kun ensimmäinen vapaapäiväni(joita täällä on siis kerran viikossa) koittaa ensiviikolla, haluaisin mennä rannalla makoilemaan, että saisi vähän väriä pintaan. Olen suorastaan epäuskottava opas, kun erotun niin vahvasti joukosta valkoisen ihoni kanssa. Tänään yksi kollega ihan ääneen ihmetteli minulle kuinka edes voin olla näin valkoinen:D Tietysti iltaisin töiden jälkeen voisin lähteä kiertelemään, mutta aika naatti on olo ollut kyllä näiden kahden päivän jälkeen ja on vain halunnut melko suoraan unten maille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei oothan ihana ja laitat mulle vaan sellaista kommenttia, jollaista itsekin haluaisit lukea!:)