sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Good day

Heipsan! Aamulla kun heräsin oli fiilis sellainen, että olisin voinut jäädä koko päiväksi sänkyyn makoilemaan mukavan lämpimän peiton alle. Lopulta pääsin kuitenkin ylös sieltä. Onneksi tuli eilen lähdettyä liikkeelle. Minulla oli mukavin ilta pitkästä aikaa. Pelasimme Aliasta ja se se vasta olikin hauskaa! Vaikka nyt itse sanonkin, olen aika haka siinä pelissä:D Ainakin nautin sen pelaamisesta. Jotenkin muutenkin tänään on erityisen hyvä mieli. Ensi viikolle on mukavia suunnitelmia, joululahjojen shoppailua ja korttien kirjoittelua. Ihanaa kun tulee joulu!:)

Hmm...

Kuvat keskiviikon pikkujoulujuhlinnoista. Myös ystäväni Julia kirjoittaa blogia aiheenaan arki inttileskenä:)


Asukuvia on pyydetty ja niitä olisi kyllä tarkoitus saada aikaiseksi otettua. Nyt viime aikoina vain on tuntunut pukeutumisestani olevan luovuus tyystin kadoksissa. Joka päivä lämmin luottovillapaita niskaan ja uutta ilmettä koruilla ja huiveilla. En tiedä mikä vaivaa, kylmä ilma kenties? Ilma kyllä oikeasti vaikuttaa! Sitä ei voi vain valita mitä tahansa mukavaa paitaa aamulla, kun palelee siinä valitessa ja tietää koulussakin olevan hieman vilpoinen, ainakin tällaisen vilukissan mielestä.

Minä kun olen ollut epäluova viime aikoina, niin voisin taas esitellä luovia pukeutujia Classy in the cityn valikoimista teille inspiraatioksi.













 Vaikea löytää inspiroivia asukuvia sellaisilla vaatteilla, joilla tuossa ulkona paukkuvassa pakkasessa pärjäisi:s


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei oothan ihana ja laitat mulle vaan sellaista kommenttia, jollaista itsekin haluaisit lukea!:)