keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Outfit of the yesterday


Heissan joulunodottajat ja muut! Eilen sain vihdoin napsittua asukuvia, mutta kuten olen varoitellut: luottovillapaita ja siniset farkut. Se on se mihin olen viime aikoina kyennyt. Kyllä melkein voisi sanoa kaamosmasennuksen painavan, ainakin aina kasin aamuina. On sitten niin vaikeaa ollut tällä viikolla tuo sängystä ylös pääsy. Onneksi voi ihanaa onneksi enää muutama hassu päivä, ja sitten alkaakin se kauan kaivattu joululoma. Millaisia lomasuunnitelmia teillä on?




Kuten lupailin, ei mitään kummallista. Valkoinen mukava ja ihanan lämmin villapaita ja tummat mukavat farkut, jotka eivät totta puhuen edes istu minulle. Kamalaa! Milloin minusta on näin mukavuudenhaluinen tullut?:s Seison muuten vanhempieni sängyllä, koska sieltä löytyy talomme ainoa peili, joka ei paloittele katsojaansa. Kun muutan omaan kotiin haluaisin ostaa sellaisen suuren koristereunaisen peilin, jollaisia elokuvissa näkee, lattialla seinään nojaamassa, tiedättekö millaista tarkoitan?



Otsatukka ei ollut minun juttuni. Se kai vain on sellainen juttu, joka täytyy aina parin vuoden välein todeta. Melkein heti sen leikattuani aloinkin jo kasvattaa sitä pois. Nyt se pysyy pääsääntöisesti sivulla. Onneksi sentään metodini ovat kolmosluokasta muuttuneet. Siihen aikaa minulla törrötti otsatukka sivulla vaaleanpunaisen ponnarin kanssa...


Heihei ja hauskaa keskiviikkoiltaa!♥

4 kommenttia:

  1. ookko sä instagramissa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo:/ Mä oon aina aatellu, et se olis vaan ohjelma älypuhelimiin(jollaista en siis omista), mut ilmeisesti mul on ollu ihan väärä käsitys?

      Poista
  2. Varoitus: peili seinää vasten nojaamassa vääristää kuvan: lihottaa. Meijän huushollista löytyy sellanen, enkä suostu vilkasee siihen päinkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, kiitos varoituksesta! Ei olisi tullut mieleenkään tuollainen :o

      Poista

Hei oothan ihana ja laitat mulle vaan sellaista kommenttia, jollaista itsekin haluaisit lukea!:)