lauantai 19. tammikuuta 2013

Au pair year?

Sellanen reissu tällä kertaa. Saavuin juuri kotiin Au pair infosta. Olin siellä yhdessä ystäväni R:n kanssa. Tilaisuus alkoi tasan yhdeltä. Olimme paikalla kymmentä vaille, kiertelimme ja etsimme tilaa, kunnes lopulta kysyimme respasta neuvoa. Olimme väärässä paikassa, toisella puolella Turkua. No ei siinä muu auttanut kuin soittaa ja pahoitella myöhästymistä. Kun me sitten lopulta tyylikkäästi 15min myöhässä saavuimme 45min kestävään tilaisuuteen olikin luvassa tuhti paketti informaatiota. Ja nyt on tämä tyttö yhtä kysymysmerkkiä vain. Toisaalta, siinä olisi tienä unelmieni Yhdysvaltoihin, mutta toisaalta, minulla ei ole kokemusta lastenhoidosta, enkä niin hirveästi haluaisi siirtyä täältä perheestä sinne perheeseen, mielummin itsenäistyisin ja muuttaisin sitten jo omilleni, kun kotoa pois lähden. Täytyy nyt miettiä asiaa ja punnita vaihtoehtoja.


Olen aloittanut lukemaan LA Candya eli sarjan ensimmäistä osaa. Se on vasta toinen lukemani englanninkielinen kirja. Ajattelin, että siitä voisi olla apua englannin kirjoituksia silmällä pitäen. Tämä pakkaus muuten löytyi joulun jälkeisistä aleista hintaan 14,95e ei kovin paha hinta kolmesta kirjasta ainakaan minun mielestäni. Englannin kielestä puheenollen, minun oli eilen tarkoitus päästä aikaisin nukkumaan aamuisen herätyksen vuoksi. Ja mitä vielä, tämä tyttö innostui illalla tutustumaan Au pair hakulomakkeeseen ja kuten kaikki USA papereita joskus täyttäneet tieätävät, se ei sitten ollutkaan mikään ihan pikku juttu... Kuten arvata saattaa yö venyi pitkäksi. Mutta nyt ruuan kimppuun, hauskaa viikonloppua!♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei oothan ihana ja laitat mulle vaan sellaista kommenttia, jollaista itsekin haluaisit lukea!:)