sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Graduation dress dreaming

Onhan tässä vielä kesäkuun ensimmäiseen aikaa, mutta koskaan ei ole liian aikaista alkaa juhlapukua suunnittelemaan. Minulla on tällä hetkellä mielessä kaksi vaihtoehtoa, tai ainakin siis vaihtoehtoista mallia. Tietysti minä yleensä metsästän juhlamekkoa sillä asenteella, että ostan, kun "se oikea" tulee vastaan, oli se sitten juuri sellainen mistä olen haaveillut, tai täysin erilainen. Nyt kuitenkin mielessä pyörivät tällaiset vaihtoehdot.


 Jompikumpi näistä malleista tuntuisi tällä hetkellä juuri sopivalta. Mitäs sanotte, kumpi parempi?



Tässä vielä erilaisia vaihtoehtoja tuohon toiseen vaihtoehtoon. En vielä tarkalleen tiedä minkälaisen haluaisin yläosan mekossa olevan. Tärkeintä on kuitenkin tuo helman leikkaus ja sifonkinen materiaali. Värikään ei ole vielä selvillä. Ja olen miettinyt, että vaikka päätyisinkin valitsemaan peplummekon ylioppilasjuhliini, aion kesäksi ostaa myös tällaisen, ehkä vähän arkisemman kappaleen.

Eli kysymys kuuluu: Kumpi nro. 1) Peplum- vai nro. 2) Helmallinen sifonkimekko ?

Kuvat: Fashiolista

2 kommenttia:

  1. Ostin itelleni Las Palmasista ylppäreihin just ton mallisen peplummekon ;) Paitsi että se on olkaimeton :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vitsit, haluun nähä sit kuvii sun ylppäreistä!:))

      Poista

Hei oothan ihana ja laitat mulle vaan sellaista kommenttia, jollaista itsekin haluaisit lukea!:)