perjantai 16. syyskuuta 2011

About jackets

Takkiasiaa tällä kertaa. Mun täytyis käydä mun kaikki takkini läpi. (Luvassa suuri urakka, ja osaks siks sitä hommaa oonki jo kesästä asti lykännyt). Mulla on meinaan takkia takin perään, jotka on lojunu käyttämättömänä ja toista vuotta. Niistä olis nyt korkea aika päästä eroon. Osa on jääny pieneks, osa muuten vaan kulahtanut. Pari viime vuotta oon mennyt samalla talvitakilla ja nyt oliskin etsinnässä uusi. Harmittaa, kun näin joskus alkusyksystä mainoksen yhdestä tosi tyylikkäästä Vero Modan takista, mutta enhän mä nyt enää tietenkään ole sitä mistään bongannut. Mutta eipä tässä surulliseksi ehdi alkaa, sillä kaupat on pullollaan toinen toistaan kauniimpia takkeja. Nyt oon ihastunut tän tyyliseen:




 Tuollaisen tai tuon kaltaisen kun löytäisin jostain valkoisena niin ai että :) Uusi takki tuo tietysti mukanaan myös muita vaatimuksia ;) Ei nyt niinkään välttämättä, mutta jo viime vuonna etsiskelin uutta pipoa, sekä huivia, joka on yhtenäinen -tuloksetta. Nyt olen kaupoissa pyöriessäni jo monenmoisia pipoja ja päähineitä päähäni sovitellut ja huivivalikoimia katsastellut. Olen päätynyt Gina Tricotin huiviin, mutta tällä kertaa ongelmana onkin väri. Jos löydän valkoisen takin, haluaisin vaaleanruskean huivin, mutta en uskalla ostaa huivia vielä, sillä jos en löydäkään valkoista takkia, olisi valkoinen hyvä väri huiville. Myös harmaa sekä vaaleanpunainen houkuttavat. Löytyisi se takki nyt ensin, niin uskaltaisin sitten näitä lisukkeitakin ostella! Onkos sulla jo tiedossa, minkälainen talvitakkia sua tänä vuonna lämmittää? Entä täytyykö sun pipon, lapasten ja huivin olla kaikkien samaa sarjaa?


Saappaat, ah ne todella on mun rakkaus! Täytyis vähän tutustua mun kenkätilanteeseenkin, sillä en enää pitkän kesän jäljiltä edes muista millaisia talvikenkiä mulla onkaan siellä vaatehuoneen kätköissä ;) Muistelisin, että viime talvena etsiskelin myös uusia saappaita tuloksetta (onpas mulla muistini mukaan ollut huono ostostalvi viime vuonna :D). Mutta mulla kun on sellainen periaate, että vaikka mä kuinka ja paljon jotain tarvitsisinkin, en osta sitä on "melkein oikeaa", vaadin, että se on sit just sellainen mua miellyttävä :) Nyt oon muuten aivan ihastunu tollaseen kollaasissakin näkyvään laukkumalliin. Ja just aivan yli-ihana toi tossa roikkuva häntä! Noita oon nähnyt kaupoissakin paljon, mut vielä ei oo mun matkaan tarttunut. Ehkä pian kuitnkin saa nähdä. Koitan nyt laittaa asiat (shoppausasiat) tärkeysjärjestykseen: 1. uusi takki 2. siihen sopiva huivi (ja sit taas huiviin sopivat pipo&lapaset) 3. uudet korkea vartiset, matalapohjaiset saappaat (mikäli oikeat sattuvat kohdalleni) ja jos vielä voimia etsimiseen ja rahaa lompakkoon jää niin tuollainen ihastuttava laukku häntineen päivineen :) Missäs tilanteessa sun talvivaatteet on? Ei tässä vielä onneks mikään hirvee kiire oo, kun lumesta ei oo vielä tietookaan, mutta äkkiin se sieltä tulee sit kun on tullakseen. Riemuisaa talvivaatteiden ihasteluaikaa kaikille! :*)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei oothan ihana ja laitat mulle vaan sellaista kommenttia, jollaista itsekin haluaisit lukea!:)