lauantai 13. elokuuta 2011

Stockholm day 3

Keskiviikkona heräsimme herätyskellon pirinään muistaakseni hieman ennen yhdeksää. Aamupala oli tarjolla kymmeneen asti. Pukeuduimme ja suuntasimme hotellin aulaan. Valikoimat olivat hulppeat, kuten nyt saattaa hotellinaamiaispöydistä jo päätelläkin:p Ensin pöytäseuranamme istui suomenruotsalainen seurue. Heidän lähdettyään saimme seuraksemme ranskalaisen perheen. Söin taas vaihteeksi erittäin tukevan aamiaisen: sämpylän, kurkkua, kanamunan, munakokkelia, paahtoleivän hillolla, sekä kaksi lettua hillolla ja juomaksi appelsiinimehua. (Miten minuun edes mahtuu noin paljon ruokaa?:DD tämä kun oli vasta aamiainen, päivän ensimmäinen ateria...)


Tästä päivästä unohdin napata päivän asu -kuvan, mutta tällaisen löysin kuitenkin. Tällä lookilla olin aamiaistamassa. Tein pienen letin taakse ja kiersin sen vähän kuin pannaksi eteen. Ihan kiva vaikka itse sanonkin. Tosin vaihdoin kampauksen aamiaisen jälkeen.

Kiertelimme päivällä kaupoissa ja lounastimme mäkkärissä :p Illan tullen kävelimme satamaan ja nousimme laivaan. Tällä kertaa illallistimme a la carte ravintolassa. Tilasin itselleni ceasarsalaatin (yritin edes ottaa jotain vähän kevyempää, sillä koko reissu oli aika herkuttelu painoinen). Salaatti oli ihan maukasta, mutta pakko
myöntää, etteivät kuvat tee sille oikeutta :s Ei ihan itsellekään herahda vesi kielelle kuvia katsellessa.

 Juomana toimi totta kai cocacola! Siitä en luovu, se on ykkönen(;
 Toi mun ilme on jotenkin... Noo jokanen tehköön omat johtopäätöksensä :DD



 Tässä vielä kuvaa tosta vikan illan asusta. Joo tiiän tiiän ilme on jotenki tosi kärsivä, eikä mun polvessa oikeesti oo mitään vaaleeta läikkää mut uskokaa tai älkää tää oli silti paras:D Sillä kuvat on tosiaan myöhäisillalta ja vähän jo tossa vaiheessa alkoi väsyttää...:D

Mekko - Abercrombie&Fitch
Villatakki - Zara
Ballerinat - Complement (Åhlens Tukholma)
Laukku/kukkaro - Claire's (outlet, CA)
Korut - Nomination



Kaikin puolin olen tosi tyytyväinen muutaman päivän matkaamme. Olen sitä mieltä, että Tukholmassa ihmiset todellakin osaavat pukeutua! Kaikki tuntuivat olevan viimeisen päälle muodikkaita ja kuitenkin jokaisella oli se oma tyylinsä. Kaupunki oli täynnä ihmisiä, jotka menisivät supermalleista mennen tullen (tuli lyhyt olo). Myös miehet osasivat pukeutua todella trendikäästi. Vai mitäs sanotte, miltä kuulostaa: aika isokokoinen mies, ruutupaita, puvun takki ja punaiset housut? Aika pahalta. Ainakin mun mielestä, mutta todellisuudessa mies näytti todella tyylikkäältä, ja tämä oli vain yksi esimerkki. Se riippuu hyvin paljon siitä, miten asuaan kantaa. Itsevarmuus hehkuu tyylikkyytenä ulospäin. Olkaa siis istevarmoja omien tyylienne edustajia ;)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei oothan ihana ja laitat mulle vaan sellaista kommenttia, jollaista itsekin haluaisit lukea!:)